HANS PETTER VUOLAN SUKUSEURAN 16. SUVIMÖÖTTI

Hans Petter Vuolan sukuseuran 16. sukukokous järjestettiin Naantalin Kaivohuoneella kesäkuun 11. päivänä 2022. Paikalle oli ilmoittautunut 107 suvun jäsentä, joista lapsia alle 12-vuotiaita oli 12. Tällä kertaa järjestelyvastuu oli Oskarin sukuhaaralla.

Suvimöötti alkoi perinteiseen tapaan kokoontumisella Liedon Pyhän Pietarin kirkkoon. Pekka Oskari Vuola oli aikanaan seurakunnan ensimmäinen kanttori. Tuskin esi-isämme olisi uskonut silmiään, jos olisi päässyt tutkailemaan kirkon juuri valmistunutta peruskorjausta. Urut eivät vielä olleet valmistuneet, joten suvivirsi kajahti komeasti pianon säestyksellä.

Sukuseuran esimies Pekka Nyholm toivotti väen tervetulleeksi, jonka jälkeen Eeva Vuola esitti kauniit saatesanat Suvimöötille, sytytytti kynttilät edesmenneille sukuhaaroittain ja luki toimintakauden aikana syntyneet Vuolalaiset. Katri Vuola taasen esitteli ansiokkaasti kirkkoon kunniapaikalle asetettujen puuveistosten vaiheita lähtien historian hämärästä.

Kirkon ympärillä olevalla hautausmaalla on 13 Vuolalaisten hautakiveä, joita saattoi käydä etsimässä kartan ja kuvien avulla. Kivet oli ruusutettu löytämisen helpottamiseksi. Suvimöötin kunniaksi kukitettiin Hans Petterin hauta Kalannissa ja Pekka Oskarin sekä hänen lastensa haudat. Liedon tilaisuuden päätteeksi Oskarin muistokivelle laskettiin kukkaset.

Varsinainen Suvimöötin päätapahtuma, sukukokous ja -juhla, oli Naantalin Kaivohuoneella. Mitä parhain kesäsää helli Suvimööttiä ja juhlapaikka oli hehkeimmillään. Kaivohuoneelle kokoonnuttiin klo 13 ja heti alkuun lapset ja lapsenmieliset esittivät jo 2004 sommitellun Sukuräpin: ”Hans Petter Vuola (jou man), tapasi Marian, neidon Marian, neidon Katinan…” Kappale on nuotitettu ja saatavilla myös laulettuna mp3-versiona. Tunnelman vapauduttua Pekka Nyholm lausui tervetuliaissanat ja esitteli paikalla olevat Oskarilaiset. Arja Talonen puolestaan kävi läpi Kaarlelaiset ja Rami Vuola selvitti Jalmarin haaran osallistujat.

Sitten syötiin. Kaivohuoneen buffet-pöytä oli erinomainen ja sujuvasti juhlalounasta nautittiin. Hyvin ravittuina hiljennyttiin kuuntelemaan Lisa Mäkelän laulua (The Sound of Music’sta), jo ka pohjusti virallista sukukokousta.

Sukukokouksen merkittävin asia oli hallituksen laatima ehdotus seuran sääntöjen päivittämiseksi. Näkyvin muutos sääntöihin oli suvun esimies nimikkeen muuttaminen suvun esihenkilöksi. Sukuseuran uudeksi esihenkilöksi valittiin Saila Karhu Kaarlen haarasta. Saila Karhu esittäytyi mööttiväelle. Hän kertoili mm. ”puoliks mie oon karjalainen ja puoliks mie en mittään” Mitä on se ”en mittään” tarkoittaa? Vuolalaisuutta varmaan. Seuran talous todettiin vakaaksi ja uusi hallitus sai eväitä tulevalle toimintakaudelle. Sukuseuran kunniajäseneksi hyväksyttiin Pekka Vuola (O) aplodien saattelemana. Kokouksen jo päätyttyä käytiin esihenkilölle ehdottamassa epävirallista titteliä PääVuola, joka miellytti hallitusta.

Kahvittelun jälkeen Tiitta Yrjälä (O) kertoi kokemuksiaan DNA-sukututkimuksesta ja siitä, miten se on koskettanut hänen äidin isän puoleisia Vuolan juuriaan. Juhlaesitelmän piti Jyrki Vuola (O), joka havainnoi Oskari Vuolan, isoisänsä isän, elinaikaa ja elämän jälkiä meissä jälkeläisissä lääketieteen tutkijan tarkkuudella. Ohjelman loppuhuipentumana Arja Talonen tarjosi katsauksen joidenkin Kaarlen jälkeläisten elämään, joihinkin yhteiskunnallisestikin merkittäviin kohtaloihin hauskoja anekdootteja unohtamatta. Henkisesti ja fyysisesti kylläisinä me Vuolalaiset toivotimme toisillemme hyvän näkemiin ja tapaamisiin kolmen vuoden kuluttua Kaarlen porukan johdolla.